Kantasoluhoidot

Olemme käyttäneet kantasoluja hevosten jänne- ja hankosidevammojen hoitoon jo vuodesta 2007. Toimimme yhteistyössä Tampereen yliopiston solu- ja kudosteknologiakeskuksen Regean kanssa.

Urheiluhevosilla erittäin yleisten jänne- ja ligamenttivammojen ongelmana on usein vauriokohtaan paranemisaikana muodostuva arpikudos, joka ei kestä rasitusta terveen kudoksen tavoin ja vaurioituu helposti uudelleen. Tendostem® on kantasoluteknologiaan perustuva hoito hevosten jänne- ja hankosidevaurioiden korjaamiseen. Hoidon tavoitteena on, että hevonen voi jatkaa menestyksekkäästi kilpa- tai harrastehevosena.

 

Kantasolut ovat vielä erilaistumattomia, uusiutumiskykyisiä soluja; esimerkiksi rasvasta eristetyt solut voivat erilaistua muun muassa jänne- ja rustosoluiksi. TendoStem®-hoidossa hevosen omista rasvasoluista kasvatetut kantasolut erilaistuvat vauriokohdassa jännekudosta muodostaviksi jännesoluiksi. Hoidon lopputuloksena on normaalia jännekudosta vastaava kestävä ja joustava rakenne.

 

Paras lopputulos saavutetaan, kun kantasoluhoito tehdään muutamien viikkojen kuluessa vamman syntymisen jälkeen ennen merkittävää arpikudosmuodostusta . Tietyissä tapauksissa hoito voidaan tehdä myös vanhaan jännevammaan. Hevosen kuntoutukseen menee aikaa keskimäärin 6-12 kuukauttai. Paranemisennuste on erittäin hyvä.